Olemme osa piiriä 1430

Rotarypiiri 1430

Piirimme  1430 käsittää Itäisen Suomen  – Kotkasta Kiuruvedelle. Piiri on yksi viidestä Suomen rotarypiiristä. Rotaryklubeja piirissämme on 35 ja sen lisäksi 2 Rotarackt klubia. Jäseniä klubeissa on n. 1000.

Piiriä johtaa kuvernööri yhdessä piirihallituksen kanssa apunaan piirin komiteat ja alueittaiset apulaiskuvernöörit.  Kuvernöörin toimikausi on rotaryvuosi (01.07.-30.06). Vuoden aikana hän vierailee kaikissa piirin klubeissa. Vuosittain tulevan rotaryvuoden kuvernöörin valitsee  piirin nimeämiskomitea klubien esittämistä ehdokkaista. Valinta vahvistetaan lopullisesti  Rotary Internationalin vuosittain pidettävässä maailman konferenssissa.Kuvernööri on on toimikautensa Rotary Internationalin edustaja piirissään.

Kuvernöörin ja rotarypiirin tehtävä on tukea ja kordinoida alueensa klubien toimintaa ja rotarytoiminan kehittämistä alueellaan

Piiri järjestää  kahden  vuosikokouksen lisäksi erilasia koulutustapahtumia, joista tärkein on alkuvuodesta pidetävä PETS -koulutus tulevan rotaryvuoden klubien presidenteille ja muille virtailijoille.  Lisäksi on mm. nuorisovaihdon, rotarysäätiöasioden koulutusta.

Kaikille rotareille yhteisiä tapahtumia on mm. Syysseminaari ja keväällä pidettävä juhlava Piirikonferenssi.                                                                                                           

Ajankohtaista tietoa  rotarytoiminnasta löydät parhaiten sähköisestä rotarymatrikkelista Suomen Rotarypalvelun nettisivujen jäsenille osion tietopankista. Tarvitset sinne kirjautumiseen salasanan. Sen saat tarvittaessa klubisi sihteeriltä.

Tässä linkki Suomen Rotarypalvelun nettisivuille:  https://rotary.fi/                                                Piirimme esittelyvideon voit katsoa tästä:  https://youtu.be/w9zkymfab_Q                                  Rotarypiirimme Facebook ryhmän  löydät  tästä:  https://www.facebook.com/groups/D1430    Rotarypiirimme Twitter tilin löydät tästä:  https://twitter.com/rotarypiiri                                                                                                  Liity mukaan                                                                                                                                           

Kokoontumistiedot

Paikka:
Kokoontuu Kuopion Klubilla, Kuninkaankatu 10 Kuopio. Snellman kabinetti

Aika:
Tiistaisin klo 16.30-18.00

Ajankohtaista

Tapahtumat

Ei tapahtumia.
Share This